Kotisivujen uudistus kiinteistönvälitysalan assistenttipalveluja tarjoavalle yritykselle

Suomen asuntopaperit
Tässä projektissa suunniteltiin brändi-ilmeen ja kotisivujen uudistus kiinteistönvälitysalalla assistentti- ja asiantuntijapalveluita tarjoavalle yritykselle.
Projektin aluksi kävimme läpi yrityksen nykyistä tilannetta ja tavoitteita. Vuosien myötä niin yritys kuin sen tavoitteetkin olivat kasvaneet. Määrittelimme yrityksen kohderyhmän ja tarkastelimme myös markkinaympäristöä, missä yritys ja heidän asiakkaansa toimivat.
Aiempi ilme koettiin vanhentuneeksi ja persoonattomaksi. Uudesta ilmeestä haluttiin hillitty ja hienostunut ja sen toivottiin edustavan asiantuntijuutta ja edelläkävijyyttä alalla.
Logo koettiin tyylillisesti edelleen uuteen visuaaliseen suuntaan sopivaksi, joten se sai kokea ainoastaan pienen viimeistelyn, jotta siitä saatiin mittasuhteiltaan tasapainoinen ja entistä vakaamman oloinen. Logon kirjasintyyli ja terävät kynääkin muistuttavat muodot edustavat vakaata ammattitaitoa ja tarkkuutta. Logoa kehystävä suorakulmio voi antaa mielikuvan paperista. Logosta tehtiin myös useampi variaatio helpottamaan sen käyttöä.
Värimaailma on hillitty ja moderni. Syvällä ruskean sävyllä ilmeeseen tuotiin sitä vahvuutta, mitä vuosien kokemus tuo tullessaan. Rinnalla edustavat murrettu valkoinen ja samettinen musta, jotka raikastavat ja keventävät ilmettä. Myös fonttityylit valittiin tukemaan toivottua hillityn harkittua ja vahvaa tyyliä.
Kotisivut uudistettiin kokonaisuudessaan. Uusi ilme ja projektin aikana otetut tumman täyteläiseen tunnelmaan sopivat valokuvat päivitettiin sivuille. Tunnelmalliset brändikuvat nettisivuilla ovat Roosa Kosusen käsialaa.




KAUNIISTI SANOTTU
”Anna onnistui luomaan yrityksellemme näyttävän brändi-ilmeen, joka henkii tyyliä, jolta haluamme näyttää ja tuntua. Kokonaisuus onnistui loistavasti.”
Suomen Asuntopaperit Oy
